Surffareiden Byron Bay ja elämäntapahippien Nimbin

Heti Melbournesta paluun jälkeen lähdimme parin päivän päästä uudestaan etelään päin, tällä kertaa isommalla porukalla ja kahdella autolla. Mukana olivat Mollyn, Paun ja Benin lisäksi saksalaiset ja eteläamerikkalainen Jean. Viikonloppureissu osoittautui hieman erilaiseksi kokemukseksi ja tuossa vaiheessa pääosassa alkoi olla porukalla hengailu ja seurasta nauttiminen älyttömän nähtävyyksien perässä juoksemisen sijaan. Eipä Byron Bayssa ihan hirveästi nähtävää olekaan, sillä se on pieni rantakaupunki, jonne kerääntyy lähinnä paljon surffareita ja hippejä. Byron Baysta teimme päiväretken pitkin kiemuraisia kujia keskelle ei-mitään hippikylään nimeltä Nimbin. Nimbinistä ehkä kertoo jotakin, että sen ainoa nähtävyys on hamppumuseo.

Perjantaiaamuna lähdimme liikkeelle aikaisin hamstrattuamme collegen ruokalasta eväitä melkeinpä koko viikonlopuksi ja koko kahdeksan hengen porukalle. Muutaman väärään suuntaan käännytyn risteyksen jälkeen matka piteni jonkin verran ja olimme perillä iltapäivästä. Päätimme piipahtaa rannalla ja sitten pitää omat bileet hostellilla. Kiertelimme myös paikallisia ravintoloita, joista hauskin oli hotellin baari, jossa soitti livemusiikkia joku tuntematon country-bändi. Jostain syystä hakeuduimme vielä baarikierroksen jälkeen pilkkopimeälle rannalle, josta näkyi koko tähtitaivas kirkkaampana kuin koskaan ja innostuipa yksi seurueestamme vielä naku-uinnillekin.

Nimbinin vuoro oli lauantaina, jonne ajelimme parisen tuntia. Ilman ohjeita olisimme olleet täysin eksyksissä, koska sinne ei juurikaan ollut kylttejä. Syykin selvisi, kun saavuimme kylään: se oli selvästi oma pikku yhteisönsä jonne ei liikaa ulkopuolisia haluta. Tuo omituinen kylä keskellä korpea oli täynnä hippejä, jotka avoimesti polttelivat sätkiään kadulla ja myivät hamppuvaatteita hauskoissa pikku putiikeissa. Vaikka hyvin erilainen matkakohde olikin, Nimbin oli melko pian nähty ja lähdimme takaisin Byron Bayhin päin. Matkalla kaikkien hermot olivat aika kireällä, koska sattui pieni kolari. Me tytöt ajoimme mutkikkaita katuja alas, kun  eräs koira juoksi eteemme tielle yllättäen. Takanamme ajavat pojat eivät ehtineet reagoida tarpeeksi nopeasti ja ajoivat päällemme. Kukaan ei oikein tiennyt, ketä syyttää kolarista, mutta kolaroidun auton kuljettaja antoi koiran amistajan kuulla kunniansa oikein saksalaisella temperamentilla. Auto meni takaa täysin ryttyyn, mutta onni onnettomuudessa kukaan ei loukkaantunut.

Vauhdin ja vaarallisten tilanteiden jälkeen pysähdyimme Byron Bayn majakalla, josta oli upeat näkymät surffirannalle. Hostellilla järjestettiin tuona iltana grillibileet ja halusimme vielä ennen kotiinlähtöä vilkaista Byron Bayn kuuluisimman baarin, Cheeky Monkeysin. Baari ei kuitenkaan oikein sytyttänyt, tai ehkä olimme vain liian väsyneitä pöydillä tanssimiseen. Seuraava aamu kuluikin shoppaillessa ja rannalla hengaillessa, jonka jälkeen oli edessä taas kerran paluu Toowoombaan ja kirjojen pariin.

Melbourne – the place to be

Melbournen reissu tuli tosiaan heitettyä jo ajat sitten, mutta siitä kirjoittaminen unohtui opiskelukiireiden ja muiden järjestelyjen takia. Kaiken kaikkiaan meidän koko porukka tykkäsi Melbournesta tosi paljon, vaikka se ei aluksi ollutkaan ihan ykkösenä matkakohteiden listalla. Melbourne tunnetaan taiteen kaupunkina, ja se on toiseksi suurin kaupunki Australiassa, mistä johtuukin Sydneyn ja Melbournen välinen ainainen kilpailu ihan kaikessa – oli se sitten urheilua tai vaikkapa kulttuuria.

Tuttuun tapaan tien päälle lähdettiin pienellä budjetilla ja suurilla suunnitelmilla. Jokainen meistä asui jonkun tutun luona säästääksemme majoituksessa, tai minun ja Mollyn tapauksessa vähän vähemmän tutun luona. Majoituimme amerikkalaisen vaihto-oppilaan, Stephanien luona, jonka Molly oli tavannut lentokoneessa matkalla Australiaan. Tytöt olivat siis tunteneet toisensa muutaman tunnin ajan ja vaihtaneet yhteystiedot. Emme oikein tienneet, mitä odottaa Stephaniesta, mutta tyttö paljastui tosi mukavaksi tyypiksi ja olimme yllättyneitä, miten hänkin halusi selvästi viettää aikaa meidän kanssamme ja tehdä kaikkia enemmän ja vähemmän tyhmiä turistijuttuja, vaikka hän asuikin Melbournessa. ”Paikallisen” luona majoittuminen teki käytännön asioista, kuten metrolla liikkumisesta ja hyvien baarien löytämisestä. todella paljon helpompaa. Muutenkin oli mielenkiintoista nähdä, millaista vaihtarielämä jollekin toiselle on eri puolella Australiaa. Täytyy myöntää, että kateus kirpaisi ajoittain, kun vertasimme suurkaupungin tarjontaa omaan pikku Toowoombaamme.

Ensimmäisenä iltana tapasimme koko poppoolla (eli seuraan liittyi Ben ja Pau) keskustan Federation Squarella ja suuntasimme Stephanien suosittelemaan pikku ravintolaan, jonne emme ikinä olisi itse tajunneet eksyä. Olimme pitkän matkustuspäivän jälkeen kuolemassa nälkään, joten mikään ei olisi voinut olla parempaa tuolla hetkellä kuin tilaamamme taivaalliset pizzat ja burgerit.

Seuraavana aamuna oli aikainen herätys, sillä halusimme ehtiä ajoissa vuokraamaan auton ja aloittamaan ajomatkan the Great Ocean Roadille, joka tarjoaa ehdottomasti Australian hienoimmat puitteet road tripille. Noin viidestä tai kuudesta autonvuokrausfirmasta saimme kuulla vain ei-oota, kunnes löysimme koko tarpeeksi ison vuokra-auton, johon mahtui koko seitsemänhenkinen lössimme. Melbournen seutu ei ole hellepäivistään tunnettu, mutta meille sattui hyvä tuuri ja sää oli mitä parhain koko päivän paluumatkaa lukuun ottamatta. Ajoimme läpi pienten kylien ja pitkin kallioista rannikkoa siellä täällä pysähdellen ottamaan valokuvia ja nauttimaan auringosta. Matkan varrella bongasimme myös pehmoisia koalia puissa nukkumassa. Tuo päivä oli ehdottomasti yksi koko Australian kohokohdista ja sen kruunasi saapuminen päämääräämme 12 apostolille. Totta kai otimme paljon kuvia tunnettujen kivimöhkäleiden kanssa ja Ben jopa toteutti uhkarohkean suunnitelmansa. Yhtäkkiä hän riisui muutaman kerroksen vaatteita ja alta paljastui supermies-paita ja supermies-alushousut. Eihän siinä muuta voi kuin nauraa ja samalla kuolla myötähäpeästä, kun lähemmäs kolmekymppinen ruotsalaisäijä alkaa kuoriutua supermieheksi keskellä yhtä Australian kuuluisimmista nähtävyyksistä. Huvittavinta oli, että ottaessamme kuvia tämän lentävän ruotsalaisen kanssa muutama japanilainen turisti änkesi hihitellen mukaan kuvaan. Illalla palasimme väsyneinä Melbourneen n. 10 tunnin ajomatkan jälkeen, joka sisälsi kahden tunnin ruuhkassa seisomisen Melbourneen päin tullessa. Lähdimme kuitenkin illaksi vielä katsastamaan yöelämää ja päädyimme viihtyisään kellaribaariin, joka erikoistui ruotsalaisiin Rekorderlig-siidereihin (jotka kuitenkin olivat huikean 10 dollarin hintaisia).

Sunnuntain kulutimme tutustuessa Melbournen suurimpiin markkinoihin ja muutenkin kierrellen nähtävyyksiä. Matkalla nappasimme mukaan jo perinteiseksi matkaevääksemme muodostunutta sushia ja kahvit lämmittämään sateista päivää. Sitten otimme metron Melbournen kauneimmaksi kaupnginosaksi nimitettyyn St. Kildaan, jossa kävelimme pitkin rantaa ja kävimme laiturilla kurkistelemassa pingviinejä, jotka nousevat merestä rantakiville. Olimme yhä St. Kildassa, kun ihana auringonlasku väritti taivaan. Illaksi suunnistimme kasvisruokapaikkaan nimeltä Lentils as anything, joka toimii sillä periaatteella, että kukin asiakas saa itse päättää, mitä ateriastaan maksaa. Aluksi ajattelimme, että siinäpä halpa keino käydä ulkona syömässä, mutta totta kai ruoka oli niin hyvää ja henkilökunta niin ystävällistä, että maksoimme enemmän kuin mielellämme vähintäänkin normaalin ravintolahinnaston mukaan. Tilasimme ison lautasen erialisia intialaisia ruokia, josta sitten söimme yhdessä. Jälkkäriksi saimme höyryävää chai-teetä ja lähdimme ravintolasta kotiin tyytyväisinä ja jotain erilaista kokeneina.

Viimeisen päivän ohjelmistossa oli elokuvamuseo ACMI, Chinatownissä harhailua ja kiinalaista ruokaa ja sitten innostuimme etsimään pieniä graffitikujia, joita on Melbournen keskustassa siellä täällä ja jotka todellakin ovat graffitien peitossa (eikä minkä tahansa tuherrusten vaan tosi hienojen ja oivaltavien taideteosten peitossa). Stephanie halusi viedä meidät opiskelijabileisiin, mutta ne oli tenttiviikon takia peruttu ja tyydyimme samaiseen kellaripubiin, jossa jo aiemmin olimme viettäneet iltaa. Baarista lähdimme suoraan lentokentälle, sen verran aikainen lento meillä oli. Lentokentällä oli kuitenkin hyvin aikaa ottaa pienet yöunet. Ulkoa tultuamme olimme hurmoksissa lentoaseman lämmöstä ja asetuimme erääseen nurkkaan makuulle, mutta muutaman tunnin kuluttua heräsimme joka paikka jäässä ja iho kananlihalla. Olo oli hehkeä Brisbaneen saapuessa ja siitä piti vielä metsästää bussia Toowoombaan. Vannotin Beniä jättämään julkaisematta viimeisen yön kuvamateriaalia.

College-elämästä

Opiskelu Australiassa ei ole mitenkään perustavanlaatuisesti erilaista kuin Suomessa, mutta tämä opiskelijaelämä kyllä kummaksuttaa enemmän. Asun siis yhdellä kampuksen kolmesta collegesta, joita voisi verrata ylioppilaskyliin, mutta monella tavalla täällä asuminen on paljon yhteisöllisempää, sekä hyvässä että pahassa. Välillä tuntuu, että meininki on kuin suoraan jostain Harry Potterista, jossa eri tuvat ovat kuin perheitä ja kilpailevat keskenään. Niin myös täällä, oman collegen asukkien kanssa vietetään suurin osa ajasta: käydään yhdessä syömässä 2-3 kertaa päivässä ja katsotaan illalla telkkaria jos ei mitään muuta keksitä. Oman collegen sisällä järjestetään tapahtumia, joihin ei muita opiskelijoita oteta, ja jopa jokaisen rakennuksen asukkaille on omia keilaus- ja leffailtoja. Jokainen college tilaa omat pelipaidat, joita osa pitää päivästä toiseen niin luennoilla kuin lenkilläkin. (Oma paitani on valitettavasti niin hemmetin iso, että se pyörii päällä juostessa ja näyttää muutenkin naurettavalta, joten se päätyi yöpaidaksi.) Lähes joka viikko on collegeiden välillä urheilukilpailuja, ja jos ei niitä, niin vähintään nyt biljardikisoja tai improvisaatioteatteria. Kaikki eivät urheilusta tietenkään välitä, mutta suurimmalle osalle oman collegen menestys tuntuu olevan elämän ja kuoleman asia. Hyvänä esimerkkinä on se, että opiskelijakaverini eivät muutoin biletyksestä paljoa välitä, mutta kylläpä yhtäkkiä löytyy ”omia” yliopiston pikku baarista, jos collegemme on voittanut vaikka jalkapallossa.

Näin vaihtarina tällainen yhteenkuuluvaisuus tuntuu hyvältä ja helpotti alussa huomattavasti erityisesti paikallisten kavereiden saamista. Toisaalta tuo urheiluhulluus ja kilpailuhenkisyys menee vähän yli, enkä vieläkään ole kunnolla sopeutunut siihen että ruoka-ajat määrittelee joku muu eli syömään mennään silloin kuin kaikki muutkin. Muutaman vuoden yksinasumisen jälkeen tuntuu oudolta, että joku muu ylipäänsä laittaa ruuan ja jopa siivoaa. Myös valvonta tuntuu välillä ahdistavalta: alueella pyörii päivittäin turvamiehiä ja esimerkiksi jokaisesta vieraasta pitäisi ilmoittaa asukastoimistoon. Vierailun maksimipituus on 2 yötä, mutta tämä on helposti kierrettävissä, kun ei yksinkertaisesti ilmoita kenellekään vieraastaan.

Ensi viikolla alkaa kaksi viikkoa kestävä koeperiodi, ja jo viime viikosta lähtien koko collegelle julistettiin 24/7 meluamiskielto. Minun collegeni tunnetaan ahkerista opiskelijoita (suorittajista, jos minulta kysytään), mikä pitää kyllä paikkansa. Monet käyttävät opiskeluun todella paljon aikaa (kyllä, jopa perjantai- ja lauantai-illat). Moinen suorituskeskeisyys ihmetyttää hieman, koska minusta opiskelu täällä ei ole mitenkään erityisen vaativaa, vaikka työmäärä onkin iso. Lähinnä me vaihtarit yritämme kehitellä muutakin elämää. Järjestimme esimerkiksi kaverilleni Bernielle yllätyssynttärit kakkuineen ja kynttilöineen.

Muutoin vietämme aika paljon aikaa myös pelkällä vaihtariporukalla, joka alkaa tässä vaiheessa olla aika hitsautunut, koska meitä on niin vähän. Koostumme tällä hetkellä saksalaisesta, amerikkalaisesta, meksikolaisesta, ruotsalaisesta, suomalaisesta ja eteläafrikkalaisesta verestä. Tällä samaisella porukalla vietämme leffailtoja, laitamme ruokaa, käymme yleensä jostain syystä keskiviikkoisin ulkona, ja totta kai matkustamme yhdessä. Amerikkalaisen Mollyn ja meksikolaisen Paun kanssa suunnittelemme tällä hetkellä Sydneyyn muuttoa opiskelujen päätyttyä, mutta siitä tulee sitten enemmän tekstiä, kunhan loppurutistus täällä Toowoombassa on ohi ja päästään tuumasta toimeen.

”Etelänlomalla” Cairnsissa ja Valliriutalla

Ensinnäkin: anteeksi kamalasti, että blogi on jäätynyt näin pitkäksi aikaa, mutta nyt tuleekin sitten tekstiä kahden kuukauden edestä! Aika menee niin äkkiä opiskellessa ja matkustaessa. Reissun päällä kun on koko ajan menossa ja sitten Toowoombassa pitää tehdä viikolla ihan kunnolla hommia, jos on viikonloput poissa. Tuntuu, että mun elämä menee täällä ääripäästä toiseen: matkat on aivan upeita ja pääsee näkemään ja tekemään vaikka mitä, kun taas täällä Toowoombassa on pakko keskittyä esseisiin ja ryhmätöihin niin, ettei aikaa jää paljon muuhun. Eikä tässä kaupungissa niin hirveästi mitään tapahdukaan.

Näin tiivistettynä olen viime aikoina käynyt seuraavissa paikoissa, joista (melkein) jokaisesta kirjoitan erikseen: Cairnsissa Pohjois-Queenslandissa, Brisbanessa useammankin kerran, Melbournessa Victorian osavaltiossa, Byron Bayssa ja pikkukylässä Nimbinissä New South Walesissa.

Cairnsiin lähdettiin huhtikuun alussa kahden vaihtarin voimin: sain matkaseuraksi vain ruotsalaisen Benin, koska kaikilla muilla oli kahden viikon loma eli mid-semester break vähän eri aikaan. Benin kanssa oli mukava matkustaa, koska hän on tosi huumorintajuinen ja rento tyyppi, ja molemmilla oli samanlainen visio lomasta: yleisesti ottaen hauskanpitoa, auringosta nauttimista, muutama retki Cairnsia ympäröiviin sademetsiin ja ennen kaikkea sukellusta maailmankuululla Isolla Valliriutalla, jonne pääsee kätevästi Cairnsista päiväretkelle.

Cairnsissa majoituimme superhalvassa hostellissa, joka oli kaikin puolin ihan loistava: keskustassa, siisti, hintaan kuului ruoka ja hostellilla oli mukavaa porukkaa. Heti toisena iltana löysimme melkein koko Pohjoismaat Islantia lukuun ottamatta hostellin keittiöstä, ja lähdimme yhdessä viettämään iltaa. Cairns osoittautui muutenkin kuin hostellin puolesta ihanteelliseksi budjettimatkailijan kohteeksi: kaikki tarpeellinen löytyy kävelymatkan etäisyydeltä ja hintataso on muuta Australiaa jonkin verran halvempi. Ensimmäiset päivät kuluivat kaupunkiin tutustuessa, koska ilma oli hieman sateinen eikä siksi paras mahdollinen sukelluspäivä. Yhtenä päivänä lähdimme bussikierrokselle sademetsiin ja vesiputouksia katsomaan. Kolmen tunnin yöunien jälkeen bussimatka tuntui ikuisuudelta, mutta maisemat olivat kyllä sen arvoiset! Ikävä kyllä silloin tällöin sateli, joten emme päässeet uimaan vesiputoukseen. Lisäksi matka oli melko huonosti järjestetty, ja matkaoppaamme tuntui olevan täysin kyllästynyt työhönsä ja vaikutti jopa hieman krapulaiselta tuona aamuna. Täytyy kuitenkin sanoa, että sademetsä on aika erikoinen kokemus ja kaukana Suomen joskus karustakin luonnosta. Kuviin ei oikein millään saa ikuistettua kaikkea sitä luonnon moninaisuutta ja joka puolella ympäröivää vihreyttä.

Loppuviikosta aurinko alkoi näyttäytyä enemmän, ja vietimme aikaa Cairnsin ”rannalla”, joka on oikeastaan enemmän uima-allas keskellä kaupunkia, koska Cairnsin varsinaiset rannat olivat yllätykseksemme tosi huonoja. Perjantai-iltana satuin bongaamaan ilmaisen puistozumban, jonka jälkeen oli täydellistä mennä vielä iltauinnille.

Lauantaina päätimme suunnata läheiseen sademetsään pienelle kävelykierrokselle, mutta reitti nousi jyrkkää rinnettä aina vaan ylemmäs ja ylemmäs, joten jouduimme luovuttamaan aika pian ja kiipeämään takaisin samaa reittiä alas, koska siinä helteessä olisi ollut liian tukalaa (ja kahdelle pohjoisen asukille ehkä jopa vaarallista) jatkaa. Ilta menikin sitten paikallisessa pubissa illallisella Benin ja englantilaisen kämppis-Tomin kanssa.

Sunnuntaina oli vuorossa reissun odotettu kohokohta: sukellusretki Isolle Valliriutalle. Odotukset olivat korkealla; onhan Australian Valliriutta tunnettu maailman parhaana sukelluskohteena. Laivamatkan alussa iski kuitenkin ikävä yllätys, nimittäin merisairaus. Matkanjärjestäjät kertoivat heti lähtiessä, että baarista sai ilmaiseksi matkapahoinvointitabletteja, joita suositeltiin ottamaan tunnin välein. Aikaisemman kokemuksen perusteella ajattelin, että noh, minähän en mitään tabletteja tarvi, mutta heti 15 minuutin jälkeen olin takakannella muiden joukossa oksennuspussi kädessä. Tuona päivänä sattui olemaan niin voimakas aallokko, että siinä meni noin puolella matkustajista maha ihan sekaisin. Matkaa ensimmäiseen sukelluskohteeseen oli reilu tunti, ja koko tuon ajan olo oli kuin olis kuolemaa tehnyt. Yritin käydä mielessä läpi kaikenmaailman saksan taivutusmuotoja ja ulkoaopeteltuja virsiä, jotta olisin saanut ajatukset pysymään poissa pahoinvoinnista. Tulihan siinä sitten oksennettua jotain kuusi kertaa, vaikka popsin tabletteja tiheään tahtiin. Matkakaverini Ben tuli katsomaan, oliko kaikki kunnossa ja näytin kuulemma ihan hirveeltä. Ben siinä katseli hetken säälivästi vierestä (ja ehkä vähän naureskeli minulle itsekseen), mutta ei aikaakaan kun pilkka iski omaan nilkkaan ja svedu juoksi sisälle hakemaan oman pussinsa. Perillä keinutus ei pahemmin hellittänyt, mutta ainakaan koko laiva ei enää pomppinut aalloilla. Päätin sitten kaikesta huolimatta lähteä snorklaamaan, koska sen takiahan sinne oli tultu. Itse meressä aallot tuntuivat kuitenkin vielä pahemmalta, ja vain kovalla keskittymisellä onnistuin jotenkin olemaan yrjöämättä snorkkeliin. Tilannetta ei yhtään auttanut se, että aallot iskivät hengitysputken yli ja hörppäsin ehkä kaksi litraa suolavettä. Näkyvyyskin oli huono, joten en kiduttanut itseäni kovin kauaa vedessä, vaan menin takaisin laivaan odottelemaan lähtöä. Seuraava etappi olikin paljon parempi snorklauksen kannalta, ja matkan aikana ottamani tabletit ja lounas auttoivat minut takaisin jaloilleni. Toisella pysähdyksellä viihdyin vedessä niin kauan, että joku henkilökunnasta tuli repimään minut räpylästä pois vedestä, koska ilmeisesti olin katselemassa koralleja hieman yliaikaa. Veden alla aikakäsitys jotenkin hämärtyy ja sitä lumoutuu jotenkin niin täysin näkemästään, ettei oikein tajua ympärillä olevaa maailmaa. Vastoinkäymisistä huolimatta suosittelen kaikille snorklausta (ja jos uskallusta on, sukellusta), sillä sen verran upeaa on olla niin uskomattoman lähellä kauniita koralleja ja toinen toistaan erikoisempia värikkäitä kaloja. Kuten Australiassa sanotaan Valliriutasta: "See it when it's still there!"

Viikon lähetessä loppuaan oli aika palata kotiin opiskelemaan, mutta tein vielä pienen pysähdyksen Brisbanessa, jossa kuitenkin tulin niin kipeäksi, etten oikein pystynyt tekemään mitään. Seuraava viikko Toowoombassa menikin kuumeessa ja flunssassa.

Sademetsä, sateinen surffaajan paratiisi, ja lisää sadetta Toowoombassa

18.-20-3- viikonloppuna oli taas ohjelmassa monenlaista reissua. Perjantaina lähdin extempore saksalaisten kyydissä vaeltelemaan läheiseen luonnonpuistoon, Bunya Mountainsille. Sinne oli muutaman tunnin ajomatka ja loppua kohti tie vei aina vain korkeammalle mäen päälle, josta oli hienot, vehreät maisemat alas. Sieltä teimme sitten muutaman vaelluskierroksen sademetsissä. Reitit olivat merkittyjä, mutta jotenkin onnistuimme eksymään suljetulle polulle, josta olikin sitten hieman hankalaa päästä takaisin ja tulihan siinä käveltyäkin varmaan muutama tunti harhaillen keskellä pusikkoa. Reittien varrella oli näköalapaikkoja ja vesiputouksia, mutta ihan metsässä itsessäänkin riitti ihmeteltävää.

Täytyy mainita. että tuolla reissulla tuli kyllä nähtyä luonnonvaraisena jos jonkinlaista elukkaa. Ajomatkan varrelle sattui liskoa ja kilpikonnaa ja itse sademetsissä oli uskomattoman eksoottisia lintuja ja perhosia. Vaellusreittien lähistöllä oleskeli wallabeja, kengurun pikkuisia lajitovereita. Ne olivat ihmeen kesyjä ja antoivat ihmisen tulla tosi lähelle. Yhdellä äitikengurulla oli jopa kantopussissa pikkuinen wallabi, joka ensin kömpi esiin ja sitten kaivautui takaisin pussin suojiin. Paikallisten mukaan on tosi harvinaista nähdä kengurunpoikasia luonnossa, ja tuo kohtaaminen olikin yksi koko reissun kohokohdista. Välillä on hassua törmätä johonkin noin eksoottiseen ja ”australialaiseen”, koska tänne on jo sopeutunut niin hyvin, ettei oikein enää osaa ajatella olevansa Australiassa. Hyvä muistutus tulee aina välillä, kun kampuksella tai täällä collegessa melkein kävelee käärmeen tai jonkun ällön liskon päälle.

Lauantaina oli suuntana Surfer’s Paradise Gold Coastilla. Lähdimme erään opiskelijajärjestön mukana tuonne unelmien rantakohteeseen päiväreissulle, mutta isoksi pettymykseksi sää oli tosi huono koko päivän. Vettä satoi kaatamalla, joten vietimme aikaa ostoskeskuksessa ja lähtiessä kävimme pikaisesti uimassa. Meidät jaettiin opiskelijoiden kyytiin ja minä satuin erään Benin kyytiin, joka on ehkä puheliain tapaus, jonka olen ikinä tavannut. Ajelimme kotiin Toowoombaan myöhään illalla ja silloinkin vielä Benillä riitti juttua, kun me muut nuokuimme jo puoliunessa takapenkillä. Surfer’s Paradise on varmaan ihana paikka rantalomalle, mutta minkäs teet kun oli niin huono tuuri. Täytyy varmaan käydä siellä joskus uudestaan ja toivoa parempaa ilmaa.

Kaiken kaikkiaan täällä on aika lailla arkistunut elämä ja opiskeluun kyllä menisi niin paljon aikaa kun vaan siihen on valmis laittamaan. Varsinkin kun on viikonloppuja ja lomat tietysti poissa (kun muut ahkerasti opiskelee), niin tuntuu että saa koko ajan olla ottamassa muita kiinni. Jotenkin ehkä toivoisin vähän rennompaa asennetta näiltä paikallisilta opiskeluun, koska paikalliset kaverit ainakin rajoittaa muuta elämäänsä opiskelun takia. Viikolla ei siis ikinä hirveesti tapahdu mitään, jollei ole jotain erikoista, kuten viime keskiviikkona beach party yliopistolla, jonne oli kiitettävästä raahautunut paljon porukkaa. Minua vieläkin ihmetyttää, ettei meitä vaihtareita ole ollenkaan esitelty toisillemme, eikä mitään ohjelmaa järjestetä kuten ainakin omassa yliopistossani. Täällä piti olla myös ystävyysohjelma, jossa vaihtarit voisivat tavata paikallisia perheitä, mutta sekään ei ilmeisesti ole edennyt yhtään. Hyvä puoli tässä on se, että on tullut tutustuttua omatoimisesti ausseihin ja että itse täytyy olla aktiivinen ja keksiä tekemistä.

Viime viikolla kampuksella järjestettiin kansainvälisyyspäivä, Harmony Day, jossa USQ:n ulkomaalaistaustaiset opiskelijat saivat esitellä kulttuuriaan pikku kojuissa, tanssiesityksin tai myymällä oman maansa perinteistä ruokaa. Minullakin olisi ollut mahdollisuus osallistua tapahtumaan, mutta ainoana suomalaisena koin aika työlääksi alkaa esimerkiksi vääntämään suomalaista ruokaa. Siispä kävin vain katsomassa esityksiä, mm. kiinalaista lohikäärmetanssia ja fidziläistä vatsatanssia. Vaikken Harmony Dayhin osallistunutkaan, päätin järjestää pullanleipomisillan kavereilleni. Kokoonnuimme isolla porukalla ruotsalaisen Benin luokse (koska siellä on keittiö toisin kuin täällä asuntolassa) ja vietimme iltaa. Korvapuustien rullaaminen oli iso ihmetyksen aihe kavereilleni, ja pullat meni hyvin kaupaksi, vaikkei niistä ihan oikeanlaisia tullutkaan johtuen varmaan erilaisista aineksista. Benin uusiseelantilainen kämppis Grant innostui leipomisesta niin paljon että uhkasi laittaa pullanleipomisvideon youtubeen. ”A woman in our kitchen, I can't belive it!” Haha. Neljän miesasukin kämpässä ei varmaan paljon keittiötä kuluteta, paitsi mikroa. Leipominen oli kuitenkin minullekin hyvä tapa lievittää koti-ikävää ja tehdä jotain ”normaalia” keskellä vaihtelua ja reissaamista täynnä olevaa elämää.

Toowoombassa on viime aikoina ollut aika sateiset ilmat, mutta nyt on alkanut taas paistaa. Talvi on kuitenkin selvästi tulossa, koska illalla ei enää tarkene shortseissa. Huono sää on onneksi antanut hyvän keskittymisrauhan kouluhommiin, joita olen hulluna yrittänyt saada pois alta ennen seuraavaa matkaa, joka suuntautuu tällä kertaa pohjoisemmaksi Queenslandiin. Lähdemme huomenna Benin kanssa Cairnsiin sukelluslomalle! Tarkoituksena on olla Cairnsissa noin viikko ja sitten jäädä Brisbaneen muutamaksi päiväksi paluumatkalla, joten siihen se kahden viikon loma suunnilleen meneekin.

Tämä viikonloppu on siis mennyt matkaan valmistautuessa ja aika rauhallisissa merkeissä. Perjantaina tosin pidimme bileet saksalaisen Mirkon luona, jonka intialaiset kämppikset kokkasivat tulista ruokaa ja opettivat meitä syömään sitä käsin, mikä ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin luulis. Lauantai-iltana kävimme katsastamassa Toowoomban eräänlaisen perinteisen tapahtuman, joka tunnetaan yksinkertaisesti nimellä Toowoomba Show. Mukaan lähtivät täältä collegesta Bernie, Shaun ja kämppikseni Milly. Kyseessä oli siis tavallaan yhdistetyt maatalousmessut, tivoli, ilotulitus ja kaikenlaista ohjelmaa. Tapahtuma oli kaikkien meidän mielestä vähän kämäinen, mutta ainakin Toowoombassa kerrankin tapahtui jotain!

Seuraava päivitys tuleekin aikaisintaan kahden viikon päästä, koska nyt alkoi tällä tytöllä LOMA! :)

Viikonloppu Brisbanessa

Viime viikonloppuna siis lähdimme puolestaan Bribaneen, joka on Australian kolmanneksi suurin kaupunki (n. 1,8 m asukasta) ja Queenslandin pääkaupunki. Toowoombasta menee ihan kiitettävästi busseja Brissyyn, joksi siis aussit kaupunkia kutsuvat. Ruotsalainen Ben kysyi minut mukaan ja seuraamme tuppaantui vielä David, josta en henkilökohtaisesti kovin paljon pidä, mutta jolle en kuitenkaan osannut sanoa ei. Myöhemmin Brissyyn tulivat myös Molly ja Pau kolmen saksalaisen kyydissä, joten näimme heitäkin silloin tällöin, lähinnä yöelämässä.

Perjantaina saavuimme Brisbaneen ja kiertelimme kaupunkia etsien ruokapaikkaa. Päädyimme Chinatowniin ja paluumatkalla hostellille kävelimme satamaa pitkin keskustaan, ja maisemat olivat aivan upeat! Ilta menikin sitten reppumatkailjoiden suosimassa baarissa Down Underissa, ja seuraavana aamuna tietenkin herättiin virkeinä kiertelemään koko kaupunki läpi. Hyvällä tuurilla satuimme aamupalalle juuri sille kadulle, mistä lähti irlantilaisten Saint Patrick’s Dayn kulkue. Sitä oli hauska katsella ja irlantilaisilla itsellään näytti olevan hyvä meininki. Paraatin jälkeen suuntasimme Botanic Gardens –puistoon ja ylitimme sillan South Bankille, jossa oli markkinat ja mm. museoita ja kahviloita. Lisäksi lauantaina sattui olemaan lattarifestarit, ja meikäläinenhän tietysti jäi pitkäksi aikaa seuraamaan eri tanssilajien esityksiä. Hassua oli, että lattaritunnelmasta tuli koti-ikävä, vaikkei tuo nyt varsinaisesti ihan omaa kulttuuria olekaan. Olen siis kotona harrastanut pari vuotta lattareita, ja erityisesti salsaa olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan täälläkin. Toowoombassa on melko huono tarjonta, mutta Brissyssä järjestetään kuulemma joka perjantai lattari-iltoja ulkosalla.. Hmm, ehkä ensi kerralla sitten.

Lauantai-iltana lähdimme taas ulos, tällä kertaa varsinaisella baarialueelle Fortitude Valleyyn. Käväisimme myös irkkubaarissa, koska monet olivat juhlimassa siellä St. Patrickiä. Sunnuntaina olikin sitten lievästi sanottuna kuollut olo, mutta silti jaksoi vielä shoppailla Brisbanen pääkadulla Queen Streetillä ja tehdä muuta mukavaa. Vietimme sunnuntain jokainen erillämme ja lähdimme iltapäivästä bussilla kotiin. Viikonloppuvisiitti suurkaupunkiin oli todella virkistävä. Toowoombassa on välillä niin hiljaista, mutta onneksi Brisbane on tosi lähellä eli eiköhän siellä tule käytyä pian uudestaankin.

Nyt pitäisi sitten tosissaan alkaa suunnitella pääsiäisloman matkoja ja sitä ennen  saada esseitä valmiiksi. Tänä iltana on muuten College Inauguration Dinner, li erittäin juhlava illallinen collegen asukkailla. Tilaisuuteen pitää pukeutua hienosti ja ohjelmassa on puheita ja stipendien jakoa. Muuta en vielä tiedä, mutta saa nähdä. Mielenkiintoiselta vaikuttaa.

Hervey Bay ja Fraser Island

4.-6.3. lähdimme siis tyttöporukalla tien päälle suuntana Hervey Bay (itärannikolla hieman Brisbanesta pohjoiseen). Eräs kaverini täältä asuntolasta, Tiffany, on sieltä kotoisin ja kysyi meidät vaihtaritytöt mukaan viikonloppureissulle. Mukaan lähti siis minun lisäksi amerikkalainen Molly ja meksikolainen Pau. Hervey Bay on itsessään melko pieni rantalomakohde, mutta sieltä pääsee kätevästi läheiselle Fraser Islandille, joka on UNESCON maailmanperintökohteeksi luokiteltu maailman isoin hiekkasaari. Fraserin eläimistö ja kasvillisuus on jotain ihan ainutlaatuista maailmassa. Saarelle mahtuu niin sademetsää, kirkasvetisiä pikku järviä, haita viliseviä vesistöjä, kummallisia hiekkavuoria kuin villinä eläviä dingojakin. Bongasimme muuten ihan oikean dingon!

Mutta siis aloitetaan alusta: lähdimme perjantaiaamuna ajelemaan ja matka kului mukavasti musiikkia kuunnellessa ja pysähdellessä pienille paikkakunnille silloin tällöin. Perillä olimme noin 4-5 tunnissa ja tutustuimme Herbey Bayhin lähinnä hiljaisella hiekkarannalla kävellen. Illalla tapasimme Tiffanyn perheen, joka oli aivan ihana ja kaikki olivat todella ystävällisiä ja kiinnostuneita meistä ulkomaalaisista. Tilasimme pizzaa ja juttelimme pitkälle iltaan, kuten myös seuraavana iltana. Tenttasimme vuorotellen toisiamme kulttuurieroista ja tuntui, että opin noiden kahden illan aikana paljon enemmän uutta kuin viimeisen puolen vuoden sisään koulun penkillä. Oli kiva käydä perheessä vierailemassa, vaikkei se oma ollutkaan, mutta jotenkin lievitti omaa koti-ikävää. Huomasin, että perhe voi olla hyvin samanlainen toisella puolella maapalloa: Tiffany riiteli olemattomista asioista siskonsa kanssa, telkkarista katsottiin Forrest Gumpia ja vanhemmat olivat tosi rentoja ja jotenkin samantyylisiä kuin omani. Ihan kuin ”home away from home”! J

Lauantaina lähdimme sitten ilman Tiffanya Fraser Islandille päiväretkelle. Sinne oli pakko ottaa opastettu bussikierros, koska saarella ei ole julkista liikennettä. Ainoa vaihtoehto olisi ollut vuokrata neliveto, ja ajella itse hiekkateillä keskellä metsää ja vesirajan tuntumassa rannalla (paikallinen highway). Nelivedon vuokraaminen ei kuitenkaan jostain syystä houkuttanut, sillä saarella jää kuulemma koko ajan turistien autoja jumiin hiekkaan ja metsätiet ovat todella huonoja ja erityisesti sateen jälkeen mutaisia. Totta kai koko melkein päivän satoi, mutta otimme silti kaiken irti reissusta. Kierros sisälsi yhteensä 8 kohdetta ja lauttamatkat. Lopuksi kävimme uimassa Lake McKenziellä, joka on saaren tunnetuin järvi. Se oli kuin pieni laguuni keskellä sademetsää ja varmasti upean kirkkaansininen hyvällä säällä. Kaiken kaikkiaan saari oli tosi mielenkiintoinen, mutta ainoa miinus oli se, ettei siellä voinut oikein omin päin liikkua.

Paluumatkalla sunnuntaina ajoimme takaisin Toowoombaan Sunshine Coastin ja Brisbanen kautta. Ilma oli taas sateinen, mutta pysähdyimme silti surffareiden valtaamalla rannalla ja auton ikkunastakin näkyi ihan mukavasti maisemia. Sunnuntaina ei paljon tarvinnut unta odotella.

Opiskelun aloittelua

Nyt on siis jo yllättäen vierähtänyt kaksi viikkoa siitä, kun kurssit alkoivat ja oli aika totutella arkirytmiin. Ensimmäistä luentoani voisi sanoa helpoksi, koska se oli peruttu ja emme tehneet muuta kuin yritimme löytää uuden kaikille sopivan ajankohdan. Kurssi siirtyi sitten maanantaille, joten unelmalukujärjestykseni ei olekaan ihan niin unelma enää. Olen tällä hetkellä tosi tyytyväinen kurssivalintoihini, koska kaikki ovat vähän eri aloilta ja vaihtelua riittää. Opiskelu on täällä jotenkin mielenkiintoisempaa kuin kotona, mutta työmäärä kyllä yllätti minut täysin. Jos haluaa pysyä mukana kursseilla ja saada vaaditut esseet tehdyksi, niin opiskelu tosiaan on kokopäivätyötä. Huomattavin ero omaan yliopistooni on netin käyttö: joka kurssille on joka viikko paljon luettavaa netissä, foorumeille pitäisi käydä kommentoimassa säännöllisesti omia näkemyksiä luennoilla käsitellyistä asioista ja yhdelle kurssille on nettiluentojakin, joita katsellessa saa kyllä aikaa kulumaan. Viimetippaihmisenä olen joutunut ihan uudestaan asennoitumaan opiskeluun ja suunnittelemaan kaiken etukäteen. Vaikka tahti on kova, on ollut mukava huomata, että luennoitsijat on mukavia ja rentoja ja ottavat hyvin huomioon sen, että olen ulkomaalainen mm. kysymällä välillä, pysynkö kärryillä. Tosin näillä on vähän outoja käsityksiä siitä, mitä mä tiedän ja mitä en. Esimerkiksi viime aboriginaalikurssin luennolla opettaja käytti kursailematta vaikeita termejä, mutta pysähtyi kertoessaan tarinaa kapakassa syrjityksi tulleesta aboriginaalista ja kysyi kesken kaiken, tiedänkö mitä ”a pub” tarkoittaa.

Mutta se opiskelusta, kyllähän täällä muutakin tehdään! Vieläkään ei ole ollut oikein kunnolla järjestettyä ohjelmaa meille vaihtareille, mutta yleensä hengailemme porukalla asuntolamme oleskeluhuoneissa. Nyt alkaa pikkuhiljaa olla jo kotoisa olo, ja jotenkin osaa rentoutua paremmin, koska alkaa olla tietty viikkorytmi. Ja pikkuhiljaa on ilmeisesti tarkoitus, että me vaihtarit alkaisimme itse järjestämään jotain kansainvälistä toimintaa. Homma vaan tökkii vähän siihen, että tapaamisista ilmoitellaan niin huonosti (eli ketään ei tule paikalle). Mutta vaikuttaa silti ihan hyvälle, että jotain alkaa ehkä tapahtua. Viikonloppuisin oon ollut nyt paljon reissun päällä: ensin pyörähdettiin Hervey Bayssa ja Fraser Islandilla, ja viime viikonloppu kului mukavasti Brisbanessa. Niistä siis lisää seuraavissa päivityksissä! Nyt on muuten viikonloppuna tulossa erään järjestön organisoima päiväretki Surfer’s Paradiseen, joka sijaitsee parin tunnin päässä kuuluisalla Gold Coastilla.

O'Week

Ensimmäinen viikko oli melko rauhallista aikaa, koska kampus oli vielä tyhjillään. Maanantaina kuitenkin hiljaisuus loppui kuin seinään, kun uudet opiskelijat tupsahtivat kampukselle ja käyntiin pärähti orientaatio, joka täällä tunnetaan nimellä O’Week.

Ekan viikon aikana sain onneksi hoidettua asioita kuntoon ihan rauhassa. Hommasin mm. Queenslandin olosuhteisiin tarvittavia juttuja kuten 30-suojakertoimista aurinkorasvaa (ja totta kai paloin matkalla ostamaan sitä :S), aurinkohatun ja sateenvarjon. Lisäksi hankin esim. prepaid-kortin puhelimeen ja kävin ilmoittautumassa kursseille. Kurssivalinnat sain helposti kasaan käymällä kv-toimistossa, jossa minulle vaan klikkailtiin haluamani kurssit. Lukujärjestys ei voisi oikeestaan paremmalta näyttää: mulla on tunteja vaan tiistaista torstaihin, eli viikonlopulle jää ruhtinaalliset neljä päivää viikosta. Tämän ei kuitenkaan pidä antaa hämätä, sillä opiskelutahti vaikuttaa täällä olevan tosi kova ja joka kurssille vaaditaan paljon itsenäistä lukemista sekä kirjoitelmia. Ajattelin kuitenkin, että noin rento aikataulu helpottaa matkustelua, niin ettei tarvi koko ajan olla sopimassa poissaoloja. Ajatukseni vaihtoon lähtiessä oli ottaa hyöty irti siitä, mitä täällä tarjotaan ja opiskella mielenkiintoisia kursseja eikä vain orjallisesti suorittaa tutkintoa eteenpäin. Niinpä valitsin kaikkea vähän laidasta laitaan: Australian historiaa, johdatusta aboriginaalikulttuureihin, sosiologiaa sekä kasvatustieteen kurssin, jossa pohditaan omia kulttuurisia lähtökohtia opettajana ja kuinka kohdata eritaustaisia oppilaita.

Vaikka alkuun ei mitään varsinaista tekemistä ollutkaan, aina löytyi jostain seuraa ja proukalla keksittiin leffailtaa ja sellaista. Lauantaina eräs paikallinen tuttuni, Dan, halusi lähteä ajelemaan ympäri Toowoombaa ja kysyi minut ja mauritiuslaisen Davidin kyytiin. Kiertelimme puistoja, joita Toowoombassa riittää. Kaupungin lempinimikin on Garden City. Lopuksi ihailimme vielä kaupunkia ympäröiviä maisemia Picnic Pontilta, joka on korkealla sijaitseva näköalapaikka.

Sunnuntaina oli O’Weekin avajaiset, johon kuului tervetulotilaisuus ja ilmainen BBQ kampuksen keskusaukiolla. Australialaisen grilliruuan lisäksi oli tarjolla vaikka mitä intialaisesta hotdogeihin. Illalla kävimme muutaman kaverin kanssa ostamassa vähän syötävää ja menimme asuntolamme järjestämälle piknikille krikettikentälle, siis nurmikolle istumaan keskelle pimeetä urheilukenttää. Minusta tapahtuma oli hieman outo, mutta toisaalta hyvä tapa tavata uusia naamoja. Maanantaina oli oikein virallinen lukuvuoden avaus, joka oli kuin suoraan jostain amerikkalaisesta tv-sarjasta. Minä ja ruotsalainen vaihtari ihmettelimme kaikkee sitä muodollisuutta: professorit astelivat sisään ihme keskiaikaisissa hatuissa ja kaavuissa musiikin soidessa ja kaikkien piti nousta ylös kunnioittamaan yliopiston johtoa. Sitten oli luvassa puheita ja taas noustiin seisomaan, kun professorit poistuivat lavalta. Sen jälkeen kiertelimme kampusta ja illalla lähdin lenkille lähialueille ihan vaan kastellakseni itseni läpimäräksi. Toowoomban sää on yleensä aivan ihana, mutta täysin arvaamaton. Ensin voi olla hirvee helle ja vähän päästä sataa kaatamalla. Onneks täällä on kuitenkin niin lämmin (n. +30 joka päivä), ettei pieni kuuro silloin tällöin haittaa. Illan päälle piti olla viereisessä collegessa (=opiskelija-asuntoalue, joita täällä on yhteensä kolme) bonfire-ilta eli siis nuotion ääressä istuskelua ja uusiin ihmisiin tutustumista. Tuo ohjelma kuitenkin peruttiin sateen takia ja hetken päästä päätettiinkin yhtäkkiä järjestää kunnon bileet sisätiloissa. Paikka oli täynnä tosi mukavaa porukkaa ja tuskin olin ainoa, jolla oli tosi hauskaa. Tanssittiin pitkälle iltaan ja bileissä pääsi myös mm. ratsastamaan ”härällä” ja heilumaan pomppulinnassa. Jälkimmäiseen tunsin itseni kuitenkin liian vanhaksi, mutta härkäratsastusta piti toki kokeilla, koska se oli paikallisten mukaan eräänlainen aussikasteeni!

Lisää kivaa on tiedossa vielä tällä viikolla, kun sekä yliopiston että collegeni, McGregor Collegen, puolesta on järjestettynä yhtä sun toista ohjelmaa. Huomenna on tarkoitus tavata loputkin vaihtarit yliopiston omassa pubissa/baarissa ja torstaina on infoa australialaisesta opiskelukulttuurista ja siihen sopeutumisesta. Odotan jo innolla muiden vaihtareitten tapaamista, vaikka toisaalta onkin ollut hyvä, etten heti törmännyt heihin ja siksi olen ”joutunut” hankkimaan ihan paikallisiakin kavereita. Lähinnä olen tutustunut samassa collegessa asuviin ihmisiin, koska heidän kanssa tulee käytyä pelkästään syömässä kolmesti päivässä. Vaihtareista olen tavannut vain ruotsalaisen Benin ja amerikkalaisen Mollyn. Vaikuttaa siltä, ettei meille järjestetä kovin paljon ohjelmaa Toowoomban ulkopuolelle, siis retkiä tms., mutta olemme jo alkaneet katsella lentoja, (jotka ovat muuten maan sisällä tosi halpoja), eli eiköhän tästä pikkuhiljaa ala reviiri laajentua.

No worries!

12. helmikuuta koitti kauan odotettu päivä, kun lähdin vihdoin ja viimein vaihtoon kokeilemaan elämää toisella puolen maapalloa. Vaihtokohteeni on University of Southern Queensland (lyhyesti USQ), joka sijaitsee hassunnimisessä kaupungissa, Toowoombassa, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Queenslandin osavaltion pääkaupungista Brisbanesta. Matka Suomesta asti oli uskomattoman rasittava, sillä lensin neljällä lennolla kahden yön yli ja aikaeroakin lähtö- ja päätepaikkojen välillä on 8 tuntia. Viimeisen koneen laskeutuessa olo oli epätodellinen, kun kattelin lentokoneen näytöltä kuvaa Brisbaneen laskeutumisesta pilvien läpi. Lennoilla mun vieressä oli ihan ihme tyyppejä, mm. joku äijä, joka nukkui huppari pään yli vedettynä koko matkan eikä edes syönyt eikä juonut mitään. Lennot ja vaihdot sujui ongelmitta, ja edes viisumin kanssa ei tarvinnut selitellä mitään, koska sitä ei ihme kyllä missään vaiheessa tarkistettu. Olin kuullut, että Ausseihin saaapuessa on tiukat turvatoimet ja että kaikki suihkutetaan jollain spraylla, joka estää vieraiden eliöiden tuonnin maahan. Minulle tätäkään ei käynyt, vaan pääsin marssimaan suoraan läpi tullista.

Saavuttuani lentokentälle pää sanoi vaan titiyy ja olin jopa niin väsynyt, etten jaksanut huolestua siitä, että yliopistolta luvattu kyyti ei ollut minua vastassa ihan silloin kuin piti. Kun hakija sitten tuli, alkoi matka läpi Brisbanen ja sitä ympäröivän maaseudun. Ensin ajeltiin joittenkin hienostolähiöiden läpi, joissa toinen toistaan hienommat pikku palatseilta näyttävät asuintalot komeilivat palmupuutarhojen keskellä. Sitten vuorossa oli satama, josta avautui upea maisema Brisbanen keskustaan päin. Oli tosi outoo, miten samassa kropassa pystyikin olemaan yhtä aikaa niin järjetön väsymys, että olisin voinut kupsahtaa hetkenä minä hyvänsä ja kuitenkin sellanen innostus, että olis tehnyt mieli vaan huutaa ja pomppia. Joka puolella oli niin vihreetä ja erikoista, että mulla meni sitä ihmetellessä ehkä puoli tuntia, ennen ku edes tajusin että minibussimme ajoi ns. väärällä puolen tietä. Jo heti bussissa yks mies alkoi jutteleen mulle, ja tarjos käyntikorttinsa ja USQ:ssa opiskelevan tyttärensä numeron, et jos tulee jotain kysyttävää tms. niin voin ottaa yhteyttä. Se näytti myös missä ne asuu ja sanoi, että ovelle voi tulla koputtelemaan milloin vaan. Ihanan ystävällistä, ja kaikki on muutenkin täällä tosi auttavaisia, jos kysyy jotain (mitä saa olla tekemässä näin alkuun koko ajan). Matkalla ohitettiin myös lehmiä ja tulvan takia kärsineitä ja siks alennuksella myytäviä tontteja. Itse Toowoomba oli yllättäen vähän niinku mäen päällä, ja paikallisilta oon kuullut, että se tulva-aalto, joka täällä oli noin kuukausi sitten, meni vaan nopeesti ohi keskustasta, joka on kahden mäen välissä. Missään ei kuulemma enää oikein näy mitään jälkiä siitä.

Bussi vei minut siis suoraan kampukselle asuntolaani, joka on mun mielestä ihan ku joku hotelli eikä mikään opiskelija-asuntola. Täällä on hyvät ruuat kolme kertaa päivässä, lakanat ja pyyhkeet on talon puolesta ja siivouskin on järjestetty kerran viikossa. Ainut ei-niin-miellyttävä asia tullessa oli ötökät: oven edessä pikku hyttyset tuhos kuollutta nyrkin kokoista koppakuoriaista ja sisältäkin löytyi muutama veivinsä heittänyt heinäsirkkaa muistuttava ällötys. Mutta täällä on parempi päästä vähäisestäkin elukkakammosta eroon, koska ilmasto ja sen mukana eläimistö nyt vaan on niin erilaista ku kotona. Takapihan pusikossa luikerteli muutama pikku liskokin, joten niitä sitten odotellaan yökaveriksi joku kaunis päivä.. J

Tulin yliopistolle periaatteessa viikon etuajassa orientaatiosta, joten täällä on melko kuollutta. Olen kuitenkin tutustunut jo kämppikseen ja pariin sen kaveriin. Ne on kaikki kolme päivät töissä, joten muuten on aika hiljaista. Muutenkin kaikki, joitten kans oon jutellut, tuntuu olevan lähdössä, koska täällä on nyt loppumaisillaan joku kesäkurssi ja uudet opiskelijatkaan ei oo vielä suurin osa tullut. Paikallisen kv-vastaavan mukaan meitä vaihtareita tulee olemaan ennätyksellisen vähän, vaan n. 10! Luulin lukua paljon isommaks, mutta toisaalta kiva näin, että pääsee tutustumaan kaikkiin vähän paremmin.

Australian aksentti on kyllä aivan ihana ja yllättäen ihmisten puhetta on tosi helppo ymmärtää. Lisäksi kukaan ei tunnu tajuavan, että mä oon ulkomailta, ja kun kerron olevani vaihtari, ne arvelee ekana mun olevan Englannista. Eli kieltä ei tartte yhtään jännittää. Myönnettäköön kuitenki, että joillakin saattaa olla niin levee aksentti, että puhe on yhtä mongerrusta. Esim. eilen mun huoneeseen soitti joku tyyppi, enkä rehellisesti sanottuna saanut mitään selvää koko puhelun aikana. Jäi ihan auki, kuka se soittaja oli ja mitä asiaa sillä oli. :D Todennäköisesti kuitenkin kyseessä oli väärä numero, koska enhän tunne täältä vielä oikein ketään, joka vois soitella. Pienet vastoinkäymiset kuten tämä ei tunnu oikein missään, koska australialaisten rento asenne ja lempisanonta ”No worries!” alkaa jo pikkuhiljaa tarttua, ja on tullut sellainen olo, että jos apua tarvii, niin sitä kyllä saa ja usein kysymättäkin.

Tässä tältä erää. Seuraava päivitys tulee toivottavasti vähän vähemmän jet lagissa!